Hei, mulla ois yksi asia! – Vuorovaikutus osana kielenkehitystä
Kieli on lapselle tärkeä itsensä ilmaisun ja ymmärretyksi tulemisen väline. Se on myös kaiken oppimisen ja ajattelun perusta.
Mitä meidän vanhempien ja kasvattajien sitten tulee tehdä kielenkehityksen tukemiseksi? Oletko ajatellut millaisin eri tavoin voit tukea lasta kielen oppimisessa?
Kielen kehitys alkaa jo kohdussa ja jatkuu myöhemmin
vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Ensimmäisten kolmen ikävuoden aikana
kehitys on huimaa. Oppimista tapahtuu kaikkialla, joka hetkessä. Vuorovaikutus
aikuisten ja muiden lasten kanssa on kaiken perusta. Pelkkä kuuntelu ei
kannattele lapsen kielen kehitystä.
Vähitellen lapsi huomaa, että hän pystyy itse vaikuttamaan ympäristöönsä ja tapahtumiin. Se kannustaa lasta hakeutumaan vuorovaikutukseen muiden kanssa. Ensin ääntelyin ja elein, myöhemmin keskusteluin. Se, miten lapsen aloitteisiin vastataan, määrittää lapsen mielessä sen, onko hän ja hänen ajatuksensa arvokkaita ja miten häntä kuuluu kohdella. Harvoin aikuinen pysähtyy ajattelemaan asioita näin pitkälle, vai mitä ajattelet?
Kuvittele tilanne, jossa pieni vauva huomaa, kuinka auringon säteet leikittelevät matolla ja ihastuu näkyyn. Hän yrittää kertoa havainnostaan hoitajalleen äännähtämällä ja osoittamalla mattoa. Aikuinen vastaa muun tekemisen lomasta vauvan äännähtelyyn ja jatkaa omia puuhiaan. Vauva yrittää vielä uudestaan, hieman määrätietoisemmin. Kun tämäkään yritys ei tuota tulosta, purskahtaa vauva lohduttomaan itkuun.
Kuvittele seuraavaksi tilanne, jossa sinulla on jotakin tärkeää kerrottavaa ja yrität jakaa sen läheistesi kanssa. Vaikka kuinka yrität, kukaan ei pysähdy kuuntelemaan sinua, koska heillä on jotain tärkeämpää tekemistä. Yksi saattaa olla tekemässä ruokaa, eikä keskity kuuntelemaan sinua. Siirryt seuraavan luokse, mutta tämä selaa puhelintaan. Harmitus ja turhautuminen puskee päälle.
Päätät kuitenkin odottaa hetken, josko muut saisivat omat asiansa hoidettua. Hetken odotettuasi päätät kokeilla uudestaan. Toisilla on kuitenkin jo uudet puuhat. Yksi on siirtynyt tiskaamaan ja toinen kattaa ruokapöytää.
Mieleen puskee ajatus: ”eikö ketään kiinnosta, onko minun asiani turhia?” Itkettääkin.
Me aikuiset olemme tottuneet säätelemään tunteitamme ja osaamme odottaa vuoroamme. Pienen lapsen maailmassa minuuttikin on pitkä aika ja odotus voi olla piinaavaa. Mikäli vastaavanlainen tilanne toistuu usein, lapsi tuskin jaksaa enää yrittää.
Omilla valinnoillamme me vaikutamme suuresti pienen lapsen elämään. Se, että kiireisen arjen keskellä me pysähdymme hetkeksi pienen ihmisen luokse, laskeudumme hänen tasolleen ja kuuntelemme ja keskustelemme päivän tapahtumista. Ne ovat lapselle arvokkaita hetkiä.
Sama ajatus pätee sekä kotona, että varhaiskasvatuksessa. Vaikka varhaiskasvatusympäristössä lapsia on paljon, tulee kasvattajan kiinnittää tietoisesti huomiota siihen, että hän huomioi jokaisen ryhmän lapsen yksilöllisesti päivittäin, edes pienen hetken.
Kommentit
Lähetä kommentti