Sanna Tihinen: Innostu ja innosta luovuuteen!

 Sanna Tihinen: Innostu ja innosta luovuuteen!

Luovuus on taito ihailla poutapilviä, hymyillä päivänkakkaroille, oppia koivunoksilta, puhua varpaanpäille. Luovuus on kykyä vastaanottaa vaahtopäitä, aaltovuoria, seistä kaatosateessa ilman sateenvarjoa, tuntea sadepisarat, joka puolella, näkyvyyden puuttuessa kuunnella, kun maailma puhuu sinulle(kohinaa). Luovuus on valmiutta pysyä hiljaa paikallaan, odottaa, antaa aikansa, luottaa, keho kyllä vastaa.

-Susanna Jussila-


Kuinka toivoisin osaavani katsoa tätä maailmaa yhtä ennakkoluulottomasti, kuin pieni lapsi. Lapset ovat rohkeita ja luonnostaan uteliaita. Leikeissä luovuus kukoistaa ja kaikki on mahdollista. Minusta on tärkeää, että lapset saavat olla luovia, tehdä asioita ilman, että aikuinen ohjaa tai neuvoo lapsen tekemisiä. Lapsen tulee saada toteuttaa luovuuttaan leikeissä, taiteessa, liikkumisessa, olemisessa, kaikessa, omilla ehdoillaan sekä itselleen ominaisella tavalla.

Luovuus on ihmisellä oleva kyky luoda jotakin uutta. Se on kykyä katsoa elämää eri vinkkelistä. Koota uusia ideoita vanhojen tilalle. Jokainen meistä on luova. Aikuisten luovuus voi välillä olla tukahdutettuna kaiken kiireen sekä stressin alla. Ehkä silloin on parasta pysähtyä, avata mieli leikkisyydelle sekä rohkeudelle ja näin avata ovi luovuudelle.

Luova toiminta mahdollistaa tekemisen ilon ja tarjoaa lapsille mahdollisuuden itsensä ilmaisemiseen sekä itsetunnon vahvistamiseen. Lapsille toiminnallisuus on ominaista. Lapsen luovuuden sekä leikin luovan merkityksen arvostaminen sekä tunnustaminen on jokaisen aikuisen tehtävä. Luovuutta ei voi pakottaa mutta me aikuiset voimme houkutella, edesauttaa sekä rohkaista luovuutta esiin. Voimme luoda erilaisia ympäristöjä, jotka asettavat meidät sekä lapset erilaisiin mielentiloihin. Muutokset ympäristössä saa ajattelemaan eri tavalla.

Luovuus voi olla myös aika arkista. Luovuus on jo opittujen taitojen soveltamista arjessa. Se on rohkeutta heittäytyä tekemään niitä asioita mitä ei aikaisemmin ole uskaltanut. Luovuus auttaa lapsia ongelmanratkaisussa. Luova lapsi saattaa löytää yllättävänkin ratkaisun johonkin pulmaan. Mielestäni luovuutta voisi huoletta kutsu yhdeksi supertaidoksi. Ole lapsille kannustava, hyväksy äläkä vertaile muihin. Anna lasten välillä erehtyä sekä myös tylsistyä. Uskon, että näillä keinoilla saamme lapsemme luovuuden kukoistamaan.

Itse haluan olla sellainen varhaiskasvattaja, joka pyrkii kehittämään sekä edistämään lasten luovuutta. Toivottavasti osaan aina kuunnella lasten ideoita, antaa vapauden luoda ja innostua.

Lue lisää värikylpykokeilustani täältä

Kommentit