Päivi Soikkeli: Onko aikaa katsella perhosia?

 Onko aikaa katsella perhosia?

”Erkki istui nurmella ja katseli perhosta. Äiti nyppi rikkaruohoja kukkapenkistä, ja isä maalasi aitaa.

-          Isä, sanoi äiti. – Erkki on nyt katsellut tunnin perhosta.

-          Erkki on kiinnostunut perhosista, isä sanoi. – Eikös se ole hyvä asia?

Minä en ole ihan varma, sanoi äiti. – Moni lapsi ehtii tehdä tunnin aikana vaikka mitä, hypätä narua, käydä uimassa, poimia marjoja, syödä jäätelöannoksen ja pelata jalkapalloa. Erkki ei ehdi tehdä mitään. Hän on aivan liian rauhallinen.”

Oletko joskus miettinyt, miksi lapsi on niin kauan tehnyt jotain puuhaa? Ja on kaiken lisäksi niin rauhallinen! Pitäisi muutakin ehtiä. Varhaiskasvatussuunnitelmankin tavoitteet pitäisi saavuttaa. Onko lapsen puuhastelu edes kehittävää? Hän jää jostain paitsi, ei ehdi oppia kaikkea. Olet ehkä mennyt lapsen luo. Juttelutuokio on ehkä mennyt jotenkin näin:

-          Älä enää katsele sitä perhosta.

Erkki näytti hämmästyneeltä.

-          Miksen?

-          Se ei ole kehittävää.

-          Sen kanssa ei voi tehdä mitään!

-          Voipas, sanoi Erkki ja jatkoi perhosen katsomista.

Kasvatuksessa monia asioita suunnitellaan aikuisten ehdoilla. Aikuiset päättävät mitä ja milloin lapsen tulisi oppia. Pitäisi ehtiä vaikka mitä! Mitä sitten, jos lapsi katselee perhosia tunnista, päivästä toiseen? Niin kuin Nopolan kirjassa Rauhallinen Erkki. Annatko lapselle aikaa katsella perhosia? Uskallatko ajatella, että perhosiin syventyessä lapsi samalla oppii jäsentämään maailmaa? Kenties lapsi on hetki sitten harjoitellut jotain muuta, ja nyt sulattelee oppimaansa perhosia katsellen? Lapsen mieli saattaa ohjata häntä seuraavan asian oppimiseen.

Montessori-pedagogiikassa ajatellaan, että lapsen mieli on erilainen kuin aikuisen. Lapsi hahmottaa maailmaa eri tavalla. Moni asia on erilailla tärkeä kuin aikuiselle. Lapsella ei ole kiire. Hän antaa itselleen juuri sen ajan oppimiseen ja kehittymiseen kuin kokee tarvitsevansa. Keskittyy siihen, mitä mieli ohjaa häntä harjoittamaan. Vaikkapa perhosen katsomiseen. Lapsen mieli voi silloin ohjata häntä harjoittelemaan keskittymistä, erottelemaan värisävyjä perhosen siivessä tai ehkäpä harjaannuttaa kuuloaistia perhosen siipien ääntä kuulostellen.

Maria Montessori ei lakannut ihmettelemästä, ihailemasta lasta. Hän haluasi oppia ymmärtämään, miten lapsi pian syntymänsä jälkeen osaakin kävellä, juosta, puhua. Kuka on opettanut lasta? Aikuinen ei ole siihen pystynyt. Lapsi on opettanut itse itsensä. Ympäristöstä imemiensä vaikutteiden tukemana, oman sisäisen voimansa ohjaamana.

Lapsi. Annammeko hänelle arvostuksen, joka hänelle kuuluu? Annammeko hänen olla oma itsensä? Haluammeko me, aikuiset, ohjata lasta? Päättää mitä pitää oppia ja milloin? Päättää, milloin on aika katsoa perhosia? Luulemme tietävämme paremmin, luulemme osaavamme.

Sata vuotta sitten Maria Montessori ajatteli toisin. Hän huomasi, kuinka pienet lapset kiinnostuivat asioista, joita hän opetti koululaisille. Näki, kuinka pienet lapset hakivat kaapeista koululaisten matematiikan tehtäviä ja ryhtyivät tekemään niitä. Ilman aikuista. Mitä Maria silloin teki? Toruiko hän lapsia, kun he ottivat kaapista tavarat ilman lupaa? Ei. Maria muutti omaa toimintaansa. Laittoi materiaalit lasten ulottuville, koululaisille tarkoitettuja tehtäviä nuorempien ulottuville. Jotta lapset voisivat ottaa ne käyttöön. Ihmetteli. Ihaili lasten intoa, keskittymistä, syventymistä.

Kuka on opettaja? Aikuinenko? Niinhän me luulemme. Tahtoisimme ottaa kunnian siitä, mitä lapsi oppii. Haluaisimme hallita lasta. Tietää paremmin. Entä jos opettaja onkin lapsi? Hyväksymmekö sen, että lapsi tietää paremmin, milloin hänelle on hyvä aika oppia numeroita. Tai oppia perhosista? Maria Montessori hyväksyi. Nöyrtyi lapsen edessä. Sinä tiedät paremmin, lapsi. Hän näki lapsessa opettajan. Suunnannäyttäjän.

Lapsi. Minä katson sinua. Opin sinulta. Opin mitä haluat oppia. Miten parhaiten otat asian haltuusi. Muutan omia käsityksiäni lapsesta ja aikuisesta. Oppimisesta ja opettamisesta. Lapsi opin sinulta, että haluat toistaa kerta toisensa jälkeen opettelemaasi asiaa. Haluat keskittyä. Ja ettei sinua keskeytetä. Haluat tehdä oikeita asioita, pestä ikkunaa. Tai katsoa perhosia.

Lapsi. Opin, että haluat oppia laskemaan isoja laskuja, niin kuin koululaiset. Mitä minä, aikuinen, silloin teen? Annan sinun tehdä isoja laskuja, jakolaskujakin. Annan sinun pestä ikkunaa. Samalla opit keskittymään, huolehtimaan itsestäsi ja ympäristöstäsi. Opit loogista työjärjestystä. Teen sinulle paikan, jossa voit oppia omaan tahtiisi.

Se paikka on tehty sinulle, lapsi. Siellä pöydät ja tuolit ovat sinun kokoisia. Hyllyt ovat matalia, kaikki mielenkiintoinen esillä. Lapsi, voit ottaa ikkunanpesuvälineet tai laskutoimitukset silloin, kun sinä haluat oppia sitä asiaa. Voit katsella perhosia. Siellä minä, aikuinen, annan sinulle aikaa. En keskeytä sinua asialla, jonka luulen olevan sinulle sillä hetkellä tärkeämpi oppia. Annan sinun olla suunnannäyttäjä.

En ihmettele, jos…

katsot vieläkin perhosia.

Annan sinun olla opettaja. Haluan oppia sinulta, lapsi. Sinä olet suunnannäyttäjä. 

 Kehittämistehtävä luettavissa täältä.